Harry Andersson

Nykyistä Nordiska Gallerietin installaatiota hän kutsuu viimeiseksi huokaukseksi.
– Saattaa kuulostaa vähän masentavalta, mutta olen tehnyt nyt yhteensä kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä maljakkoa, ja minusta se on edelleen hauskaa, mutta pelkään, että se käy tylsäksi. Joten lopetan näiden maljakoiden tekemisen nyt, kun se on hauskinta. Käytän tätä taktiikkaa, koska en halua, että siitä tulee yksitoikkoista. Mutta hei, älä koskaan sano ei koskaan. Ehkä teen niitä vielä salaa.

Installaatio jatkaa siitä, mihin She's your lover now (FORGETMENOT) -yksittäisnäyttely jäi, joka koostui kahdestakymmenestä veistoksesta, jotka luotiin yksinoikeudella Nordiska Gallerietia varten syksyllä 2018. Harryn taide liikkuu traagisten elämäntarinoiden, ikuisen etsinnän ja särkyneiden sydänten rajamailla maustettuna ruusuilla, alkoholilla, kalloilla, melankolisilla rockballadin katkelmilla ja satunnaisilla hyönteisillä.
– Elämäntarinat kiehtovat minua suuresti. Kuten jazzmuusikko Chet Baker, joka oli hyvin lupaava, mutta josta tuli köyhä heroiiniriippuvainen ja joka kuoli pudottuaan ikkunasta Amsterdamissa. Tai Amy Winehouse, jonka kohtalo kosketti minua syvästi, minusta se on mielenkiintoinen. Taiteeni kertoo hyvin paljon vastikkeettomasta rakkaudesta. Se on käsite, joka minulla on, ehkä siksi, että siihen on helppo samaistua. Ja ammennan paljon viittauksia populaarikulttuurista: kirjallisuudesta, elokuvista ja musiikista, jotka inspiroivat minua.

Viallisessa on tiettyä viehätystä. Täydellisiä maljakoita on jo niin paljon.

Taiteilija ja pilapiirtäjä Harry Anderson syntyi vuonna 1986 ja kasvoi Tukholmassa. Lapsesta lähtien oli selvää, että hän omistaisi elämänsä jollekin luovuuden muodolle.
– Olin lapsena luova ja piirsin paljon, mutta ajattelin aina, että toiset olivat parempia ja piirsivät paremmin. Luulen, että olen aina ajatellut, että on hallittava perustekniikat, kuten osattava maalata fotorealistisesti, jotta pääsee parempaan taidekouluun. Mutta jossain matkan varrella törmäsin taiteilija Dick Bengtssoniin, joka ei maalaa lainkaan niin, ja tunsin suurta vapautumisen tunnetta. Hänen kauttaan aloin maalata niin kuin halusin.

Kolmen vuoden valmistavien opintojen jälkeen Tukholman Gerlesborgin taidekoulussa hänet hyväksyttiin Kööpenhaminassa sijaitsevan Tanskan kuninkaallisen taideakatemian kuusivuotiseen koulutusohjelmaan.
– Seitsemän ensimmäistä vuotta maalasin vain, mitä luultavasti ajattelin tekeväni aina. Mutta sitten kyllästyin, se oli yksinäistä. Sitten oli keramiikkastudio, jota olin aina pitänyt silmällä. He näyttivät niin kodikkailta luodessaan siellä. Joittivat teetä ja kuuntelivat musiikkia. Joten menin sinne tietämättä mitään siitä, miten se tehtiin. Minua olivat aina inspiroineet keraamikko Klara Kristalovan upeat naivistiset veistokset, ja minua houkutteli kokeilla sitä itsekin.

Myös Stig Lindbergin ja Grayson Perryn maalatun keramiikan innoittamana tulevina vuosina oli kyse lähes yksinomaan saven hallinnan opettelusta.
– Oli paljon kokeiluja ja erehdyksiä ennen kuin aloin löytää oikean, vaikka en missään nimessä etsi täydellisyyttä, vaan koen, että viallisessa on tiettyä viehätystä. Täydellisiä maljakoita on jo niin paljon.

Romanttinen kuva taiteilijan elämästä vapaana, itsensä toteuttaneena ja boheemina on kaukana Harryn todellisuudesta.
– Minulle taide on ammatti, siinä on kyse rutiineista. Aloitan päivän studiossa yhdeksältä, puoli yhdeltätoista syön lounaan ja viideltä lähden kotiin, oli päivä sitten kuinka hyvä tai huono tahansa. Inspiraation odottaminen ei sovi minulle; jos joudun taiteelliseen lamaan, maalaan itseni ulos siitä tai teen keramiikkaa. Teen jatkuvasti töitä, ja aina on jotain tulossa, minulle ei ole muuta tapaa.

Tilastojen mukaan taidealan korkea-asteen koulutusohjelma on yksi suurimmista tappiollisista kaupoista, joita voit tehdä. Yksinkertaisesti siksi, että hyvin harvat ihmiset voivat elää taiteesta. Tämä ei kuitenkaan saanut Harrya epäröimään valintansa suhteen. Ja olipa kyse sitten hänen päättäväisyydestään, korkeasta tuottavuudestaan, työmoraalistaan tai vain siitä, että hän on hyvin jännittävä taiteilija, hän on nöyrä siitä, että hänen taidettaan arvostetaan ja että se tuottaa tuloja, joilla hän voi pitää työnsä käynnissä. Tulevaisuutta ajatellen tavoite on siis kristallinkirkas.
– Haluan vain jatkaa sitä, mitä teen nykyään, viettää päiväni studiossani, jossa voin toteuttaa kaikki ideani. Kuten lampun, jota työstän parhaillaan. Se on minusta kiinni. Ja olen hyvin tietoinen siitä, mikä etuoikeus se on. Minulla on tietysti romanttinen kuva New Yorkista, ja olisi unelmieni täyttymys päästä sinne näyttelyyn.